Kirjotelmia ja ajatuksia harrastuksista, elämästä.

Hyödyllistä vai täyttä puuta heinää - päätä sinä. Minä tyttö vain kirjoittelen!

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Mitä eikö ulkona ole kuin -3 - sehän on melkein kesä :)

Sen kunniaksi että tänään on ollut lauhempaa, olenkin ulkoillut hieman enemmän.
Illalla oli tosi mukava keli ja saatiin vielä kaverista koirinee seuraa ulkoiluun. Jotta reissu ei ihan lörpöttelyksi mennyt niin vihdoinnkin sain jonku katsomaan harjoitteluani ja kommentoimaan sitä - on se vaan niin silmiä avartavaa kun joku vieressä oikeasti puuttuu virheisiin tai tekemisiin! Taas sai vähän ajattelemisen aihetta.

Asiasta ihan kukkaruukkuun. Mulla kun on tuollainen pitkäsäärinen koira, joka hankeen hypätessään vielä näkyy sieltä hangesta - ainakin selkä ja pää - miten ihmeessä ihmiset joilla on pienemmät otukset löytävät koiransa, jos ne ovat irti hangessa? Olisipas kiva tietää millaisia keinoja ja konsteja on käytetty koirien noukkimisissa :)

Lumen tuloa ei näemmä tänä talvena voi estää. Itse olen kovasti talvi-ihminen ja nautin näistä lumisista maisemista eikä mua haittaa vaikka sitä olisi kuinka paljon. Eikä haittaa pakkanenkaan, mutta rehellisyyden nimissä pitää kyllä sanoa että oli niiiiin ihanaa kun tänään oli lauhempaa ja pystyi oikeasti tekemään ja olemaan koiran kanssa ulkona! Hieman kyllästytti ne -20 asteen pakkaset kun koirakin vaan nosteli tassuja kävellessään... tosin lisää moisia kelejä kuulemma on tulossa.

Ja koska tämä talvi ei tunnu taittuvan, näyttää myös siltä, että treenikausi ulkona alkaa harvinaisen myöhään. En ole vielä uskoltanut tehdä edes kenttävarauksia, vaikka kursseja olenkin jo suunnitellut, kun pakkasta ja lunta riittää. Sisätilojakin kyselin, vaan ovat peijakkaat kyllä niin kalliita ettei millään pysty niitä vuokraamaan. No pitää katella jos tuossa maaliskuussa saisikurssit aloitettua...

Tiedossa muuten mm.
- perustottelevaisuus koulutusta
- ohituskurssia
- hajuerittelyä

No, jos kelit sallii niin huomennakin mennään treenaten ulkona. Mutta jos tulee kovat pakkaset me jatketan sisätreenejä, joista erottelu on ollut yksi aihe ja toisena on valojen sammutus ja päällelaitto. On se naksutin oiva väline :)

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Voi ihanat muistot

Näin illan myöhäisinä tunteina, katselin kuvia viime kesältä pääasiassa. Kuvat olivat tapahtumista ja harrastuksista joissa olin Sebun kanssa käynyt.

Mieleen vierähti älyttömästi hyviä muistoja, hauskoja kommelluksia. Mietin mitähän kaikille niille ihmisille kuuluu joita tapasin mm. viime kesän leirillä - entäpä ne kouluttajat... Pitäis varmaan yrittää jotenkin saada yhteys että kuulis miten heillä menee. Yhden tosin tapasinkin tuossa Maijun, kun kävi kokeessa kesällä - oli sekin sattuma :) Hauska sellainen!

Mutta hyvin paljon mietin sitä, miten hauskaa on ollut aina harrastaa oman koiran kanssa. Nähdä miten se oppii uusia asioita ja muistaa taas niitä haasteita ja hyviä hetkiä mitä on ollut. Pitäis vaan muistaa myös ottaa kamera useammin mukaan, että sais lisää tallennettua näitä muistoja :)

Meillä on ollu ns pidennetty joululoma ja on tullut aika vähän tehtyä koiruuden kanssa tässä talvipakkasilla mitään - tosin nyt pari viikkoa ollaan aika ahkerasti seuraamista ja liikkeestä istumista harjoiteltu. Mutta tuli noita kuvia katsellessa mieleen, että miks ihmeessä sitä jättää talvella treenaamisen niin paljon vähemmälle. Ihan tyhmää!!!

Huomenna töiden jälkeen kipaisen kyllä lenkille, otan mukaan palkkiot ja treenaan lenkillä pudonneen esineen noutamista. Ryhdistäydytään - Näin on :)

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Ikäväkö?

Paluu arkeen on alkanut ja tässä aamulla vielä sängyssä löhillessäni koira tuossa vieressä mietiskelin noita paria päivää, jotka olin kotona ilman koiruuttani.

Muistan kuin eilisen päivän sen, kun kaksi vuotta sitten jouduin saattamaan edellisen koirani paremmille kirmausmaille. Puolivuotta oli todella ontto olo - iso aukko ja tyhjiö oli elämässä. Aukko tosin on sellainen, mitä kukaan tai mikään ei koskaa voisi paikata, sen verran ainutlaatuinen yksilö tuo koiruuteni oli. Puolivuotta olin hieman kuin hukassa, kun ei ollut omaa koiraa - ei ollut kenen kanssa lenkkeillä, kenen kanssa harrastaa.

Mutta puoli vuotta tosiaan meni, kun tämä nykyinen koiruli kirjaimellisesti astui elämääni :) Sebu on kyllä doggi isolla D:llä ja myös erittäin ainutlaatuinen kaveri, itsetietoinen, omapäinen, iloinen ja avoin.

Olen aina välillä joutunut Sebun viemään hoitoon ja mulla on kyllä sille maailman paras hoitopaikka äidin hoivissa! Eli ei tarvitse olla huolissaan, että Sebu ei pääsisi lenkille tai saisi tarpeeksi ulkoilutusta, etteikö se saisi ruokaa ja vettä tarpeeksi tai että sen kanssa ei seurusteltaisi. Sebu saa kaikkea tarpeellista hoivaa kyllä - mutta silti oli eilen sellainen tunne että nyt on ehdottomasti saatava se koira kotiin.

Pari päivää, jotka vietin kotona "koirattomana" tuntuivat varsin oudoille. Talo oli jälleen tyhjä ja vajavainen. Kävi kyläilemässä ihmisiä, kävin kyläilemässä ja oli todella mukavaa! Kuitenkin aina kun tulin kotiin tai heräsin aamulla tuntui että kaikki ei ole kohdallaan - täältä puuttuu se, mikä tänne todellakin kuuluu!

On se jännä juttu, miten koiran läsnäolo rauhoittaa ja miten siihen tottuu - vaikka koira ei hauku ei riehu vaan ainoastaan makoilee kotona - on läsnä :) Miten koira voikaan täyttää elämässä sellaisen kolon, josta joskus ei ollut tietoakaan. Voihan tällaisen kolon toki täyttää jokin muukin kuin koira. Ja miten aina on niin, että vasta kun jotain ei ole sitten tajuaa miten paljon se jokin on antanut iloa ja rikastuttanut elämääni - jättänyt sydämeen ikuisen merkinnän!

No nyt on kivaa että voin tässä rauhassa touhuta aamuhommia ja kuulen vaan nuuskutuksen tuossa vieressä, kun koirulini nukkua tuhnottaa. Ihanaa että se on kotona :)

Ihanaa ja rentouttavaa sunnuntaita!