Kirjotelmia ja ajatuksia harrastuksista, elämästä.

Hyödyllistä vai täyttä puuta heinää - päätä sinä. Minä tyttö vain kirjoittelen!

torstai 31. joulukuuta 2009

Pam, pum ja poks

On koittanut kauhujen päivä - ainakin hyvin suurelle osalle koiranomistajia. Eläinlääkäreiden vastaanotot ovat täyttyneet rauhoittavien hakijoista, ihmiset miettivät miten voivat suojella pelkääviä koiriaan rakettien paukkeelta - laitetaan radiot kovalle, telkkarit pauhaa, verhot on kiinni ja koira viety asunnon perimmäiseen nurkkaukseen ja toivotaan ettei rakettien äänet sinne kantautuisi. Toiset vievät koiransa maalle turvaan, yritetään ulkoiluttaa koirat vielä niin, että paukuttelua ei olisi ja mikä "parasta" pelätään koko lenkin ajan, että jossain pamahtaa. Muistattehan, että meidän koiramme sitten tiedostaa meidän omat mielentilat... Niin ja sitten ne uskomattomat ihmiset, jotka eivät edes välitä koiristaan...

Entäpä ne ihmiset, jotka eivät välitä toisita ihmisistä saati heidän lemmikeistään? Paukutellaan niitä raketteja sitten ihan koiranulkoiluttajien vieressä - onhan se niin pirun mukavaa säikytellä mitään arvaamattomia eläimiä ja ihmisiä! Ja mihin törmäsin eilen, oli että jopa mm. koirapuistossa oli käyty paukuttelemassa, todisteena raketin jämät! Sehän on sitten mukavaa kun joku pallo/keppihullu koira ottaa ne jämät suuhunsa ja aloittaa leikin jämien kanssa...
Tässä voisin vielä mennä vanhempien vastuuseen ja asetettuihin lakeihin ja määräyksiin... mutta sitten tästä kirjoittamisesta ei tulisi milloinkaan loppua.

Minne on kadonnut lähimmäisen kunnioitus ja perus kohteliaisuudet toisia ihmisiä kohtaan? Huomaavaisuus on kadonnut sanajäänne jostain menneisyydestä. Nykyään ihmiset katsovat ihan vinoon jos heille jotain tuolla lenkillä erehtyy juttelemaan saati sitten naapurille jotain huikkaamaan.

Nykyään ihmisillä on niin kiire, ettei ehdi naapurilleen tervehdystä heittää - hymy on sitten jo ihan kiven takana, vaikka se ei mitään maksa ja voi ilahduttaa sitä naapuria. Mistä sen tietää vaikka naapurisi on nukkunut pommiin, tullut älytön kiire ja vanne vähän puristaa kun myöhästyy tapaamisesta - ja sitten sinä tulet vastaan, tervehdit iloisesti ja hymyilet - voihan olla että naapurisi ilahtuu ja hänen päivänsä saa uuden käänteen :) Mene ja tiedä!

Ajattelinkin tehdä uuden vuoden lupauksen - en yleensä näitä harrasta, mutta jospa nyt aloittaisin uuden vuoden uudella tavalla.
Taidan luvata, että tulevan vuoden aikana, tervehdin iloisesti naapureitani hymyillen, yritän jopa oppia tuntemaan heitä vaihtamalla pari sanaa nähdessäni. Jatkan edelleen tuntemattomille koiranulkoiluttajille juttelua tai ainakin tervehtimistä - ollaanko me nyt niin tuntemattomia kun usein nähdään lenkkipoluilla toisiamme... eikös silloin voi jo ihan rohkeasti moikata :)

Toivotan kaikille hymyn täytteistä tulevaa vuotta! Pidetään huolta lemmikeistämme - ja toisistamme :)

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Voi noita uroksia

Tänään sitten kävi se, mitä vähän uumoilinkin.

Olimme koirapuistossa, sovitulla tapaamisella toisen uroksen kanssa. Tämän koirakaverin sosiaaliset taidot on hieman kadoksissa ja niinpä se aika lailla ärsyttävällä tavalla yrittää saada toisen koiran huomion. Ajatuksena on ollut että koirani opettaisi hieman taitoja, mutta ei ilm. opettaja ole oikein hyvä hommassaan.

Oli mennyt jo tovi siitä kun pojat näkivät edellisen kerran toisiaan. Aikaisemmin on mennyt ihan hienosti - Sebu on ollut hyvin kärsivällinen ja kun on mennyt liian rajuksi hommat on vain huomauttanut että nyt riittää.

Toisin oli sitten tänään. Sebulla paloi tänään hermot kun toinen koira vain haukkui, härnäsi ja vielä rohkeni lähestyä koko ajan antamatta omaa rauhaa varoituksista huolimatta. Lisäksi minä omistajana tein mitä typerimpiä virheitä kun koira kertoi ihan selkeästi mitä se oli asioista mieltä.
virhe 1 - Sebu ei halunnut mennä puistoon lainkaan ja minä menin sitten edeltä, jolloin koirani seurasi mua puistoon. Ensitöikseen oli Sebun sitten komennettava koirakaveria
virhe 2 - Minä en puuttunut asiaan mitenkään, vaan annoin Sebun selvitä tilanteesta itsekseen
virhe 3 - Sebu hakeutui viereeni eikä halunnut poistua läheisyydestäni - en suojellut omaa koiraani vaan jälleen tein sen virheen että sen oli itse toimittava tilanteessa.

Kuinka tyhmä ihminen voi ollakaan???

Lopputuloksena on rannenivelessä kolme hampaan pistojälkeä, antibioottikuuri ja rajoitettu liikunta toistaiseksi...
Oppikohan sitä tästä nyt sitten vihdoinkin jotain? Minne ne kaikki opit on kadonneet ja miksi ihmeessä sitä ei kuuntele omaa ajatustaan ja järjenjuoksua vaan jotenkin antoi kaiken mennä ohi?