Kirjotelmia ja ajatuksia harrastuksista, elämästä.

Hyödyllistä vai täyttä puuta heinää - päätä sinä. Minä tyttö vain kirjoittelen!

perjantai 29. lokakuuta 2010

Saako koira pelätä?


Eräs henkilö kysyi "Yks koira silleen hyppi mua kohti ja haukkui ihan kauheesti. Mä ajattelin, että ihanku se olis pelänny mua jotenkin. Voiks koira pelätä mua vaikka ei se mua tuntenu?"  "No eihän koira tolleen pelkää! Ja jos se muka pelkäis niin sithän se on ihan pimee. Jotain vikaa siinä sit kyllä on! Tai ainakaan sitä ei ole koulutettu jos se sulle on murissu tai jotain! Oliks se minkä rotune?" Kuului vastaus.


Kun koiraa ollaan hankkimassa ja sitä pentua sitten mietitään, niin mielessä on usein vain ne ruusuiset unelmat siitä mitä koiran omistaminen olisi. Uskoisin, että tuskin kovin monikaan tulee miettineeksi koiranomistamisen nurjaa puolta - mm sitä jos koira alkaa pelätä jotakin.
Mitä se koira sitten voi pelätä? Väittäisin, että oikeastaan ihan samoja asioita kuin ihminenkin: paarmoja, ampiaisia, kärpäsiä, erilaisia ääniä, varjokuvaa, ihmisiä (lapset, aikuiset, vieraat jne), aurinkoa, ukkosta, ilotulitteita, junia, autoja, rullalautoja, pimeyttä, käytäviä jne. muutamia mainitakseni. Luontaisesti moni koira pelkää mm. petoeläimiä (karhu, susi) tai hirvieläimiä.

Olen aika usein törmännyt siihen, että ihmiset ihmettelevät koirien pelkoja. Erityisesti niitä ihmetellään jos kyseessä on iso koira, pienten koirien pelot ovat hyväksyttävämpiä. Mutta käytännössä sillä koolla ei ole väliä. Usein pelot kielletään "no ei mun koira mitään pelkää, se vaan on niin kingi olevinaan". Johtuukohan tämä vähättely siitä, että myös meillä ihmisillä on vaikea tunnustaa toisillemme, että meitä pelottaa tietyt asiat. Ja onko sitten "hienompaa" että mun koira on v-mäinen kingi kuin sanoa, että se pelkää?

Peloista on tietenkin sitten heijastuksia myös koiran käyttäytymieen. Eli se, että koira pelkää (noin niin kuin ajatuksena) voi olla vielä joten kuten ymmärrettävää. Mutta kun koira näyttää pelkonsa jonain toimintana - tekemisenä/käytöksenä, silloin loppuu ymmärrys. Koiran pitäisi olla näkymätön ja eleetön, pelotti sitä kuinka pajon tahansa. Sehän on koira. Ja sitten ne muut ihmiset. Voi että, kun ne muut ihmiset vielä näkevät miten se koira käyttäytyy, sehän on pahinta!

Kun oltiin sitä pentua katsomassa, se oli niin suloinen! Siellä se vaan leikki, roikotti jotain tossua, paini muiden pentujen kanssa eikä huomisesta ollut huolta. Mutta nyt kun se on uudessa kodissaan, varttunut siinä tovin se juoksee täristen sängynalle kuullessaan kovempaa kolinaa, se vetää hihnassa ja panikoi tietynlaisella säällä, kun sitä pitäisi ulkoiluttaa, kävelee häntä koipienvälissä ja kyyryssä pälyillen joka puolelle, hyökkii ihmisiä päin, ärisee muita koiria nähdessään, paniikissa yrittää juosta kärpästä karkuun, haukkuu, ulisee, vikisee, pissaa alleen tai ripuloi jne. Mikä neuvoksi? Miten niin suloisesta ja viattomasta koirasta tuli aivan kestämätön pelkuri?

Koiralla voi peloissaan toimia esim. näiden primitiivisten toimintojen mukaisesti;
  • Jähmettyy - koira jää paikalleen, seuraa tilannetta ja katsoo mitä tapahtuu
  • Pakenee - koira katsoo parhaakseen lähteä paikalta ettei satu mitään
  • Rauhoittaa - huomion kiinnittäminen muuhun, eleet jotka kertovat alistumisesta ja rauhoittavat
  • Puolustaututuu - koira hyökkää ennen kuin koiran itsensä päälle hyökätään.
Mitä ihmiset sitten näkevät on yleensä tuo puolustautuminen, sillä silloin ihminen reagoi - yleensä toruu koiraa. Jos koira jähmettyy, monet yleensä vetävät koiraa liikkeelle, jos se pakenee huudetaan sille, että tuu takas sieltä ja kiroillaan, tai ihmetellään että mitäs se sinne sängyn alle taas meni. Rauhoittamista me emme yleensä edes huomaa. Yhdessä treenissä mm. "Rekun" piti mennä kahden paikalla olleen koiran välistä. "Rekku" alkoi hidastaa tahtiaan huomattavasti, alkoi nuuskia maata ja lopulta pysähtyi jääden nuuskimaan. Ohjaaja veti "Rekun" hihnalla koirien ohi. Mun tulkinta tilanteesta oli, että Rekku raukka oli aivan hurjan peloissaan, mutta ohjaaja ei sitä osannut lukea.

Kun meidän koiraa pelottaa, sen syke nousee, sen tunnetilat kiihtyvät ja koira toimii tavalla, jolla se on oppinut tilanteesta selviämään. Tavalla jolla koira pääsee pelkonsa yli/saavuttaa haluamansa - tai ainakin toivoo niin. Eli jos koira pelkää lähestyvää ihmistä, se murisee - ihminen perääntyy - koira sai etäisyyttä pelottavaan kohteeseen. Tämä toiminta tietenkin vahvistaa koiran toimintaa, eli koira helposti alkaa murista kauempaa. Jos kauempaa muriseminen ei auta, koira voimistaa toimintaa ja lopulta tilanne voi äityä jopa niin että koira ei enää varoita - sehän ei ole toiminut, joten seuraavaksi koira voi kokeilla hyökkäystä jne.

Voiko peloille tehdä sitten mitään? Kyllä useassa tapauksessa voi. Jo pennusta pitäen koira tulisi totuttaa mitä ihmeellisimpiin asioihin. Pitäisi pystyä myös ennakoimaan mahdollisia tilant,eita. Näillä ei kuitenkaan taata sitä, etteikö koira voi kokea tulevaisuudessa jotain mihin se liittä pelon - sehän voi olla ihan tunnepohjaistakin. Koira voi myös kouluttaa pois pelkotiloista, ainakin toisissa tapauksissa. Toki on ns. monipelkoisia koiria, joita on vaikea auttaa ja silloin mennäänkin jo etiikan puolelle kun on kysyttävä "mikä on tämä koiran parhaaksi?". Kysymys onkin enemmän siitä, että omistajat suhtautuisivat koiriensa pelkoihin asiaan kuuluvalla vakavuudella, omistautuisivat sitten siihen kouluttamiseen hyvässä opissa tai miettisivät onko koulutus se oikea tapa auttaa koiraa - olisiko eettisesti jokin toinen parempi.

Koiralla on luontaisesti tarve tuntea olonsa turvalliseksi. Kun koira pelkää, tämä turvallisuuden tunne on silloin kadonnut ja koira tekee jotain saavuttaakseen jälleen turvallisuuden tunteen. Kuka meistä haluaisi vaarassa tai turvattomuuden tunteessa kokoajan elää? Koirien pelot voivat olla opittuja (tilanteet, tunteet, tapahtumat, hajut jne vakuttavina tekijöinä), tunnepohjaisia (esim. jokin tietty haju voi aiheuttaa pelon tunteen), ne voivat tulla ajan saatossa tai ne voivat olla vahvasti perimässää (mm alkukantaiset rodut). Domestikaatiolla on ollut osavaikutuksensa siihen etteivät meidän koiramme, tai useat niistä, niin helposti ala pelätä, mutta se on siellä kuitenkin. Ja meidän ihmisten pitää opetella tunnistamaan jos/kun koiramme pelkää. Opeteltava toimimaan silloin oikein.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Palkkion suunta harjoittelussa

Aika usein ihmiset miettivät mikä meni vikaan kun koira ei olekaan sillä paikalla mihin itse oli sen ajatellut. Tällaisiin asioihin törmää esim. toko liikkeissä vaikka seuraamisessa, sivulle tulossa tai puolestaan ihan kotioloissa kun koiralle opetetaan vaikka jotain tiettyä paikkaa jossa oleilla jostain tietystä syystä.

Toisinaan käy niin, että koira oppii sivulle tulossa istumaan ihmisen taakse tai eteen - ei siihen jalan viereen, mihin oli tarkoitus. Seuraamisessa koira kulkee vinossa niin että takapuoli osoittaa vasemmalle ja nenä osoittaa oikealle ohjaajan etupuolella tai vaihtoehtoisesti koira saattaa kulkea ohjaajan takana.

Useissa tapauksissa on lähdetty pakitsemaan koira mahdollisesti väärin, kun mietitään mikä olikaan tavoitteena. Esim. jos koira kulkee poikittain, saattaa syynä olla se, että koira on palkittu aina oikealta ja siihen eteen - ei vasemmalta siihen oikeaan kohtaan vasemmalle. Toki voi syitä olla muitakin, mutta tässä keskityn vain palkkion suuntaan.

Itse olen onnistunut opettamaan koiralleni nimen omaan tuon seuraamisen hieman takana, johtuen mm. siitä että palkkasin koiran hieman taakse. (tosin jotta asia ei ole liian yksinkertainen, on siihen käytökseen toinenkin syy) Palkkiona tässä käytin ruokaa. Nyt kun olen lähtenyt korjaamaan tuota liikettä palkkiona käytän eri motivaattoria ja palkkion suunta on aina eteen. Nyt joidenkin harjoitussessioiden jälkeen on havaittavissa muutosta!


Palkkion suunnalla eläimen koulutuksessa on suuri merkitys. On olemassa sellainen sanonta kuin "palkkaa paikkaa" Eli palkkion paikalla kerrotaan elöimelle, missä sen kannattaa olla kun palkkio tulee aina siihen. Toisin sanoen, jos koira palkataan eteen seuraamisliikkeessä, usein käy niin että koira alkaa kääntyä eteen ja seuraamisesta tulee liikkeenä vino -> koira saattaa ennakoida että kannattaa olla hieman edessä kun se palkkio tulee kuitenkin sieltä oikeelta. Tällä on tietenkin merkitystä silloin jos tavoitteena on kisailu, mutta ns. kotioloissa tällä ei niin suurta merkitystä ole ellei sitten vain halua tehdä kriteeriksi paikkaa.

Kun olen ollut kanoja kouluttamassa, on palkkion suunnalla nopeasti saanut aikaan joko toivttua tai ei toivottua käytöstä. Koulutuksessa tehtävä oli saada kana nokkimaan mustan ympyrän keskikohtaa, joka oli vaalea. Kanat eläiminä ovat siitä metkoja, että ne muuttavat käytöstään hyvin nopeasti - hyvään tai huonoon kouluttajan mielestä. Harjoitusta tehdessä huomasi hyvin nopeasti, jos kana alkoi nokkia vasenta reunaa mustalla alueella, että mistä se johtui ja kuinka sen sai palkkion suunnalla korjattua takaisin keskelle. Yksi ratkaisu tähän oli tietenkin palkata kana enemmän oikealle - vastakkaiseen suuntaan nähden sitä mihin sen piti nokkia.

Eli miettikääs kun koiraa tai muuta eläintä koulutatte, mistä suunnasta palkkio eläimelle tarjotaan!

p.s. kuvat eivät liity liikkeisiin, joita kirjoituksessa mainittiin. Kuvissa palkitaan eteen tuloa ja palkkion suunta tietenkin mielessä.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Kuvat kertoo enemmän...

Liikkeelle lähtö edestä
Koira kiertää ristiaskelin
Oltiin tuossa viimeviikonloppuna juuri ennen auringon paistetta kaverini Lindan kanssa kuvailemassa muutamia liikkeitä, joissa apuvälineenä käytettiin kosketuskeppiä. Kyseessä siis kohdentamisen avulla liikkeen opettaminen koiralle.







Kuvasimme kolmea eri asiaa:
  • koiran tuleminen eteen + eteen istuminen
  • koiran sivulle tulo, sivulla kiertäen (mikähän tän oikee termi olis...) eli se mm. tokossa nykyään suosittu malli
  • koiran sivulle tulo takaa kiertämällä (malli joka sopii ehkä paremmin isoille koirille, mutta mm. tokossa ei niin suositeltava)

Ristiaskelin takaisin eteen
Ohjaus sivulle jalan viereen












Kuvasato oli kieltämättä aika hyvää - Linda teki mainiota työtä :) Otetuista kuvista saa aika kivasti muutamia kuvasarjoja eri liikkeistä ja eri kulmista katsottuna! Mietin tuossa, että taidan ottaa Lindan aina kuvaamaan harjoitteluani, koska kyllä se niin vaan on että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ja kertooko video sitten sen koko totuuden?

Vieläkun saisin hankittua sen videokameran, niin sen avulla voisi sitten katsoa vieläkin tarkemmin että mitä sitä oikein touhuaa.
Loppupalkka
Ja perusasneto












Kuvasarjoista kyllä näkee kans tosi hyvin, kun kuvia tulee järkkärillä kuitenkin useampia sekunnissa! Ilokseni itse huomasin, että ihan metsään en harjoituksia tee - ainakaan näissä liikkeissä, mutta hiomista on aina. Lisäksi itselläni vielä tarkemmin lähden kyllä tästä eteenpäin miettimään palkkion suuntaa... kuvista näki hyvin, miten koira hakee sinne, mistä palkkio on tullut. On hauska kattoa kaikkia kuvia "pikakelauksena" koska sillointulee hyvin esille ne liikeradat ym. mitä on harjoituksen aikana tullut tehtyä. Olo on kuin vanhanajan leffaesityksessä - mutatko ne kaikki mykkäfilmit ym, jotka pätki :) Tai sitten sen paperivihkon reunaan tehdyn oman "sarjakuvan" :)


 Ihanaa! Lisää kuvia! Ja videota! Ja itsensä "kidutusta! :)

p.s. jos jollain on myytävänä käyttämätön hyvälaatuista materiaalia syytävä videokamera voi olla allekirjoittaneeseen yhteydessä :D
Jos vaikka ihan syliin sitten...
Vedä vedä kun kerran aloitettiin...

Tässä vielä kuvia siitä ihanaakin ihanammasta palkasta, eli leikkimisestä!

Kunnon takakeno!


maanantai 4. lokakuuta 2010

Pakolla vai pelolla vai ei kummallakaan?

Mietteitä....

Mitäpä jos omistat koiran, joka on kovin taistelutahtoinen yksilö, luonnollisesti iso kokoinen ja tottakai uros. Koira, joka heti kertoo ei toivotulla käytöksellään, jos antamasi tehtävä on sille liian vaikea. Koira joka pitkästyy herkästi ja ei toivottu käytös tulee jälleen esille. Tämä koira, joka on treenannu sun kassan jo pari tuntia, ja sit sillä alkaa mennä jo hommat överiksi. Mitä tekisit tällaisen koiran kanssa?

No helpotan tehtävää vielä hieman, tämän koiran ei toivottu käytös on sellainen, että se alkaa riekkua: alkaa purra hihnaa ja vetämään sitä, kun kiellät ja yritä saada irrottamaan hihansta, koira alkaa hyppiä vasten, näykkiä sun käsiä ja kaikin keinoin äristä. Koira siis saa vain lisää kierroksia siitä, että sinä lähdet "mukaan leikkiin". Näyttää siltä, että koiralla todella meni kuppi nurin.

No, käytös siis esiintyy kun koira turhautuu. Käytös on todellakin raskasta ja omistajalle hyvinkin kiusallista. Vierestäkatsojasta se voi näyttää siltä, että koira on todella vihainen ja on käynyt tai juuri käymässä omistajansa kimppuun. Ääntely on vahvaa murinaa ja nenäkin saattaa olla kurtussa. Ei siis mitenkään miellyttävä kokemus ja tätä et toivoisi saavan koirasta esille. Ennen tätä ihan ultimate turhautumisen merkkiä, koira toki antaa alustavia merkkejä pienellä hihnariekkumisella, jonka saat käskystä lopetettua ja hyppimisellä ohjaajaa vasten, jokan myös voit saada käskyllä katkaistua - muttet voi olla tästä varma.

Tässä siis hyvin pintapuolinen kuvaus siitä millainen koira sinulla olisi ja miten se käyttäytyisi. Olisi kiva kuulla kommentteja, miten lähtisit purkaamaan tilannetta?

Kerrottakoon, että tällaisen tapauksen koulutusneuvot ovat olleet laidasta laitaan. Pitääkö käyttää pakkoa? Väkivaltaa? Jotain rangaistuskeinoa? vai ei mitään näistä?
Entä operantti puoli - löytyykö sieltä jotain miten tätä voisi lähteä purkamaan?

Jään mielenkiinnolla odottamaan, josko joku blogini lukija haluaisi antaa kommentteja - tai jopa useampi :)

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Pelastuskoiraleirielämää

Eräänä syyskuun viikonloppuna (18-19.9.2010) kohdistui matkamme kohti Västankvarnia, Inkoota. Tuossa paikassa alkoi lauantaiaamuna Espyn järjestämä pelastuskoiraleiri. Aiheena pääasiassa oli haku ja sehän sopi meille hyvin.

Heti aamusta meille jaettiin ryhmät sekä ohjelmat viikonlopuksi. Ilokseni huomasin parikin asiaa
1) ryhmä oli täynnä uusia ihmisiä joita en entuudestaan tuntenut
2) meillä oli myös tokotreeniä, joten sain hyvää harjoitusta muiden urosten läshänolosta
Jep jep - omalehmä ojassa - aina :)

Lauantaina keskityimme siis hakuun, ohjaanamme entuudestaan tuttu Jenni. Kivaa oli kyllä se, että Jenni tunsi myös Sebun entuudestaan. Teimme ihan perustreeniä metsässä: Toin koiran metsään kun maalimies oli mennyt piiloon, pidin koiran pitkässä liinassa antaen sen itse keksiä, että sinne oli ihminen piiloutunut. Kuin koira sai hajun, päästin liinasta ja annoin sen mennä maalimiehen luokse.
Oma epäily oli se, että Sebu yhdistäisi metsän jäljestämiseen, niinpä teimme harjoituksen niin ettei se voinut jäljestää maalimiehen luokse - onnistuimme näissä harjoituksissa mielestäni oikein hyvin! Hienosti meni vaikka itse kehunkin.
Sitten oli se mitä koskaan ei ole tapahtunut, nimittäin että mulla olisi selkä kipeenä! Se kipeytyi niin että liikkuminen oli hankalaa ja mua harmitti niiiin kovin etten voinut olla kunnon maalimies kanssa treenaajille. Onneksi toisille koirille pystyi olemaan seisova maalimies, joten pystyin edes jossain auttamaan.

Iltasella sitten otinkin särkylääkkeen, joka helpotti oloa sinä iltana. Ja hyvä niin, sillä ilta oli täynnä mukavaa ohjelmaa! Saunottiin, syötiin hyvin ja kehiteltiin mitä mainiompia uuisa sanoituksia tuttujen biisien rytmeihin - oikeesti niistä tuli makeita!!! Ehkäpä pikkujouluissa kuullaankin niitä.... Mutta kaiken kukkuraksi pääsimme kokeilemaan mitä on yöetsinnät. Järestäydyimme kuin oikeaan etsintään - käytimme radiopuhelimia, toimimme neljässä eri pienryhmässä. Jokaisessa ryhmässä oli yksi ilmaiseva koira. Ihan mielettömän hyvä treeni ja voin sanoa että suunnistaminen pimeässä metsässä on vaikeaa! Onneksi tällä kartturilla oli a) hyvä koiraohjaaja Jari sekä b) maasto jossa oli selkeä maamerkki :) En olis uskonut että niin pienellä alueella ja tutussa paikassa pimeällä kaikki on niin erilaista - varsinkin kun kerran pyörähtää ympäri :) Onneksi meillä oli myös etevä koira Poju (valkkari) joka löysi kadonneen aika pikaisesti. Mahtava kokemus koko harjoitus! Jännintä oli se, että kaikki oli intopiukkoina lähdössä tehtävää suorittamaan, vaikka oli saunottu ja kaikkea. :) That's the spirit I like!

Sunnuntaiaamun aloitin myös särkylääkkeellä ja täytyy sanoa että se päivä menikin tosi hyvin. Ilmeisesti joku noidannuolen tapainen selkäkipu oli meikäläisellä.
Sunnuntaiaamu alkoi tokolla, tokossa meitä ohjasti eteenpäin Virpi. Sain tehtyä hyvää kontaktitreeniä Sebun kanssa muiden harjoitellessa ns. keskialueella yksitellen. Ja tulihan se meidänkin vuoro viimein astua 'areenalle'. Harjoittelumme aiheena oli seuraaminen (tosin Sebu ei osaa pitkästi ns. toko seuraamista), kontaktin pitäminen ja siitä palkkaaminen sekä tais olla myös ohjaajan tekemiset tarkistelun alla. Sebulle kyseinen harjoittelu aika oli todella pitkä (2,5 tuntia kokonaisuudessaan) ja sen kyllä huomasi. Sain muutamia ihan hyviä vinkkejä, ja ajattelemisen aihetta. Mutta reppuun tuli myös asioita, joista en ole samaa mieltä ja niinpä olenkin jo unohtanut ne :)


Sebu pääsi tokosession jälkeen autoon nukkumaan ja iltapäivällä olikin sitten aika jälleen hakuilla. Tällä kertaa meillä oli uudenmaan pelastuskoirista (UPK ry) Heli opastamassa hakuiluun. Hauskinta oli, että kolmen ensimmäisen koiran kanssa ei edes tehty varsinaisia hakutreenejä (tarkoitan siis että olisi haettu maalimiehiä metsästä), vaan ensimmäisen kanssa keskityttiin hallintaan siitä lähtien, kun koira otetaan autosta. Toisen kanssa ehdollistettiin naksuttimeen, opetettiin koiraa tarjoamaan toimintaa ja sitä kautta opetettiin koiralle haukkuilmaisua. Entäs se kolmas sitten - senkin kanssa oli tarkoitus tehdä haukkuilmaisuharjoitusta - mutta eipä tehty. Kolmas koira oli nimittäin Sebu ja se oli niin väsynyt ettei jaksanut kiinnostua mistään tekemisestä kuin pari kertaa alussa. Niinpä harjoittelu lopetettiin siihen - väsyneen koiran kanssa ei voi eikä kannata treenata.
Heli puolestaan oli erittäin mukava tuttavuus. Pidin kovasti hänen tavastaan kouluttaa operantisti koiria niin pelastustoimintaan kuin muutenkin. Menen varmaankin joskus seuraamaan heidän harjoituksiaan ihan mielenkiinnosta - jos vaikka omaankin harjoitteluun saan sieltä eväitä :)

Leiri oli kyllä kaikin puolin antoisa ja mielenkiintoinen. Ajattelin, jos vaikka ensivuonna osallistuisin itse järjestelyihin enemmän - tänä vuonna pidin pienen treenituokion ohjaajille mekaanisista koulutustaidoista. Tosin onnistuneen leirin toteuttaminen on haaste - niin hyvän toteutuksen tämän vuoden järjestäjät olivat tehneet! Lämmin kiitos kaikille järjestelyihin osallistuneille!!!

Mitä jäin miettimään? Ainakin näitä asioita:
- jaa että kertova koira. Hmmm....
- miksi en opetettaisi koiraa enemmän operantisti?
- miksi en voisi siirtyä itse palkkaamaan koiran löydöstä maalimiehen sijaan, onhan se hyvä että koiralla on motivaatio etsiä maalimies - mutta olenko minä kuitenkin se kenen kanssa koiran pitäisi olla myös motivoitunut tekemään töitä?
- onko jokaisella treenikerralla treenattava juurikin sitä maalimiehen etsimistä?
- Entpäs jos pilkkoisinkin treenti erilaisiin treenikohteisiin.... radalle tulot, maalimiehellä olemiset, muu hallittavuus, tukeutumiset piiloihin jne.
Haasteena tietenkin se, että meillä on ryhmätreenit vai kerran viikossa... Tässäpä mietteitä ensikaudeksi - tämä kausi alkaa olla loppusuoralla.

lauantai 2. lokakuuta 2010

EA1 -kortti plakkarissa! Jokaisella tulisi olla!

Olen "hurahtanut" tuohon vapaaehtoiseen toimintaan - lähinnä pelastustoimintaan ja jotta joskus oikeasti voisin olla mahdollisissa tositilanteissa hyödyllinen, kävin suorittamassa EA1 -kurssin. Kurssi oli järjestetty meidän Espoon pelastuskoiraosaston (Espypeko) toimesta ja siellä ansioituneesti Petra touhusi koko kurssin kasaan! Kiitokset siis Petralle järjestelyistä.

Olin jo pitkään miettinyt, että pitäisi käydä ja pitäisi käydä - nyt se on sitten käyty. EA1 on sellainen kurssi, joka mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi käydä. Et voi koskaan tietää mitä vastaan tulee ja milloin sinulla olisi hyvä olla tiedot siitä miten toimit erilaisissa hätätilanteissa - oli sitten kyse onnettomuudesta tai jossain huonossa kunnossa olevasta ihmisestä!

Ensisijainen oppi, mitä opin oli tietenkin ensiaputaidot: elvyttäminen ja hätäkeskukseen ilmoittamisen taito. Tämän lisäksi tietenkin käytiin läpi myös erilaisia ruhjeita, haavoja ja onnettomuustilanteita. Opeteltiin sitomaan puristesiteitä, tukisiteitä, lastoittamaan, kantoliinan käyttö, kääntämiset eri suuntiin kun ihminen on tajuton jne. Ylipäätään erittäin hyvä ja kattava "kattaus" erityyppisiä hätätilanteita varten!

Meillä toimi kurssin vetäjänä Eeva, joka oli kyllä loistava vetäjä. Eeva on mukana myös meidän koirapuolella, joten hän oli entuudestaankin tuttu :) Hyvin sekeästi ja erinomaisin ohjein hän luotsasi meidät ensiapukurssilaiset kurssita läpi! Jopa tehdyt testit menivät oikein mainiosti ainakin itselläni - ja varmasti muillakin, sillä saimme kaikki EA kortit käteemme!

Nyt kovasti odottelen, että milloin saisin mentyä EA2 kurssille!
Ja mitä muuta sitten vapaaehtoistoiminnan puolella niin olen lokakuussa osallistumassa pelastustoiminnanperuskurssille aineena etsintä. Seuraavaksi sitten viestintä kurssille ja ja ja :)
Tää touhu on kyllä mukavaa, rentoa, ihmiset mukavia ja erittäin hyödyllistä sekä vakavasti otettava "harrastus". Suosittelen lämpimästi jos yhtään vapaaehtoistoiminta kiinnostaa. Vapepasta eli vapaaehtoisesta pelastuspalvelu löydät heidän sivuiltaan vapepa.fi
Pieni huomautus - että vapepan sivut ovat todella syvältä ja sieltä on vaikea löytää mitään! Otan mielelläni vastaan tarjouksia niiden parantamiseksi!!!

perjantai 1. lokakuuta 2010

Ihana lokakuu - kuulumisia pitkästä aikaa!

Hupsis, huomasin että viimeksi olen kirjoittanut elokuussa... mihin se syyskuu hävisi???

Jokatapauksessa, syksy on ollut aivan mahtava! Ihania ilmoja ja pientä kirpeyttäkin jo ilmassa. Syksyssä on ihanaa kuulaat syyspäivät ja pienet aamuviileydet. Jopa auton ikkunoitakin on saanut jo rapsutella.

Ilmeisen kiireinen on syksy ollut kun tosiaan kirjoittaminenkin on jäänyt aika vähälle. Mitä sitten ollaan tehty... Arkitottelevaisuuden kurssi on ollut käynnissä nyt syyskuun ajan ja ryhmä onkin todella mainio. Siellä on näkynyt selvästi edistymistä ja siitä nämä koirien ohjaajat voivat kyllä palkita itsensä oikein ruhtinaallisesti. On ilo katsella ryhmää, joka on enemmän kuin motivoitunut tekemään ja opettamaan koirilleen asioita! Kohta sekin kurssi loppuu, mutta ilokseni voin todeta että tulen näkemään monet heistä tulevalla jatkokurssilla!

Sebun kanssa olemme keskittyneet toko asioihin. Meillä on ihana ihminen seuraamassa kehitystä ja antamassa vinkkejä, nimittäin Mervi. Mervi luotsaa yhtenä osakkaana Eläinkoulutuskeskusta ja kirjoittelee mm. blogia Hauva.com:ssa. Suosittelen lukemaan - mielenkiintoisia kirjoituksia! Sebun kanssa keskitymme opettelemaan asioita operantisti, mikä on tietenkin mulle enemmän kuin hyvä ja Merviltä saankin todella paljon hyviä vinkkejä treenaamiseen. Olenkin liian pitkään yksin nysvänny asioiden kanssa ja ilolla otan vastaan kommentit, mitkä tulevat toisen silmäparin katsellessa toimintaani. Pari ehkä yllättävää huomiota mitä olen kokenut ovat mm. että olen toisinaan aivan liian hidasliikkeinen - joissain asioissa rytmin pitäisi olla rivakampi! Ja sitten - en ole kaikkea näemmä aloittanut opettamalla sisällä ensin... sillä yllätyin kovasti kun seuraamisharjoituksia yritin tehdä sisällä - koira oli ihan ymmällään ja tarjosi kaikki muut liikkeet, valojen sammuttamiseen asti - muttei sitä mitä odotin.


Muutoin sitten pelastuskoirapuolella treenit raunioilla ovat jatkuneet ja olen todella tyytyväinen saatuihin tuloksiin tällä kaudella! Olin jopa vähällä ilmoittautua soveen, mutta teen sen ensikaudella vasta - haen vielä varmuutta tuonne telineille :)
Sebu on selkästi oppinut etsimään raunioilla, tietäen mitä etsii (patukoita :) ). Itse asiassa me otimme tässä kertana eräänä ekan kerran kaivopiiloja ja ilokseni huomasin, miten koira hakeutui kaivon päälle, odotti että maalimies tuli pois ja innokkaana aloitti sitten leikin. Innostuin asiasta jopa niin että unohdin olla hiljaa - mikä yllätys :)

Jälkiasioissa ei ole mennyt aivan niin hyvin, tai ainakin viimeviikon jälkitreeni meni ihan metsään syystä jota olen yrittänyt tässä itselle selvitellä... analysointia on tehty, mutten vieläkään ole keksinyt miksi koira lähti jäljestämään n. 15m oikean jäljen yläpuolelle rinteeseen. Olivatko ilmavirtaukset vieneet jäljen oikeasti niin ylös niin vahvana vai olivatko sienestäjät kulkeneet siellä ja koira vaihtoi jäljen... jotain kummaa siinä oli koska koskaan tällaista ei ole aikaisemmin tapahtunut.

Tästä siis jatketaan!