Kirjotelmia ja ajatuksia harrastuksista, elämästä.

Hyödyllistä vai täyttä puuta heinää - päätä sinä. Minä tyttö vain kirjoittelen!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Pelastuskoiraleirielämää

Eräänä syyskuun viikonloppuna (18-19.9.2010) kohdistui matkamme kohti Västankvarnia, Inkoota. Tuossa paikassa alkoi lauantaiaamuna Espyn järjestämä pelastuskoiraleiri. Aiheena pääasiassa oli haku ja sehän sopi meille hyvin.

Heti aamusta meille jaettiin ryhmät sekä ohjelmat viikonlopuksi. Ilokseni huomasin parikin asiaa
1) ryhmä oli täynnä uusia ihmisiä joita en entuudestaan tuntenut
2) meillä oli myös tokotreeniä, joten sain hyvää harjoitusta muiden urosten läshänolosta
Jep jep - omalehmä ojassa - aina :)

Lauantaina keskityimme siis hakuun, ohjaanamme entuudestaan tuttu Jenni. Kivaa oli kyllä se, että Jenni tunsi myös Sebun entuudestaan. Teimme ihan perustreeniä metsässä: Toin koiran metsään kun maalimies oli mennyt piiloon, pidin koiran pitkässä liinassa antaen sen itse keksiä, että sinne oli ihminen piiloutunut. Kuin koira sai hajun, päästin liinasta ja annoin sen mennä maalimiehen luokse.
Oma epäily oli se, että Sebu yhdistäisi metsän jäljestämiseen, niinpä teimme harjoituksen niin ettei se voinut jäljestää maalimiehen luokse - onnistuimme näissä harjoituksissa mielestäni oikein hyvin! Hienosti meni vaikka itse kehunkin.
Sitten oli se mitä koskaan ei ole tapahtunut, nimittäin että mulla olisi selkä kipeenä! Se kipeytyi niin että liikkuminen oli hankalaa ja mua harmitti niiiin kovin etten voinut olla kunnon maalimies kanssa treenaajille. Onneksi toisille koirille pystyi olemaan seisova maalimies, joten pystyin edes jossain auttamaan.

Iltasella sitten otinkin särkylääkkeen, joka helpotti oloa sinä iltana. Ja hyvä niin, sillä ilta oli täynnä mukavaa ohjelmaa! Saunottiin, syötiin hyvin ja kehiteltiin mitä mainiompia uuisa sanoituksia tuttujen biisien rytmeihin - oikeesti niistä tuli makeita!!! Ehkäpä pikkujouluissa kuullaankin niitä.... Mutta kaiken kukkuraksi pääsimme kokeilemaan mitä on yöetsinnät. Järestäydyimme kuin oikeaan etsintään - käytimme radiopuhelimia, toimimme neljässä eri pienryhmässä. Jokaisessa ryhmässä oli yksi ilmaiseva koira. Ihan mielettömän hyvä treeni ja voin sanoa että suunnistaminen pimeässä metsässä on vaikeaa! Onneksi tällä kartturilla oli a) hyvä koiraohjaaja Jari sekä b) maasto jossa oli selkeä maamerkki :) En olis uskonut että niin pienellä alueella ja tutussa paikassa pimeällä kaikki on niin erilaista - varsinkin kun kerran pyörähtää ympäri :) Onneksi meillä oli myös etevä koira Poju (valkkari) joka löysi kadonneen aika pikaisesti. Mahtava kokemus koko harjoitus! Jännintä oli se, että kaikki oli intopiukkoina lähdössä tehtävää suorittamaan, vaikka oli saunottu ja kaikkea. :) That's the spirit I like!

Sunnuntaiaamun aloitin myös särkylääkkeellä ja täytyy sanoa että se päivä menikin tosi hyvin. Ilmeisesti joku noidannuolen tapainen selkäkipu oli meikäläisellä.
Sunnuntaiaamu alkoi tokolla, tokossa meitä ohjasti eteenpäin Virpi. Sain tehtyä hyvää kontaktitreeniä Sebun kanssa muiden harjoitellessa ns. keskialueella yksitellen. Ja tulihan se meidänkin vuoro viimein astua 'areenalle'. Harjoittelumme aiheena oli seuraaminen (tosin Sebu ei osaa pitkästi ns. toko seuraamista), kontaktin pitäminen ja siitä palkkaaminen sekä tais olla myös ohjaajan tekemiset tarkistelun alla. Sebulle kyseinen harjoittelu aika oli todella pitkä (2,5 tuntia kokonaisuudessaan) ja sen kyllä huomasi. Sain muutamia ihan hyviä vinkkejä, ja ajattelemisen aihetta. Mutta reppuun tuli myös asioita, joista en ole samaa mieltä ja niinpä olenkin jo unohtanut ne :)


Sebu pääsi tokosession jälkeen autoon nukkumaan ja iltapäivällä olikin sitten aika jälleen hakuilla. Tällä kertaa meillä oli uudenmaan pelastuskoirista (UPK ry) Heli opastamassa hakuiluun. Hauskinta oli, että kolmen ensimmäisen koiran kanssa ei edes tehty varsinaisia hakutreenejä (tarkoitan siis että olisi haettu maalimiehiä metsästä), vaan ensimmäisen kanssa keskityttiin hallintaan siitä lähtien, kun koira otetaan autosta. Toisen kanssa ehdollistettiin naksuttimeen, opetettiin koiraa tarjoamaan toimintaa ja sitä kautta opetettiin koiralle haukkuilmaisua. Entäs se kolmas sitten - senkin kanssa oli tarkoitus tehdä haukkuilmaisuharjoitusta - mutta eipä tehty. Kolmas koira oli nimittäin Sebu ja se oli niin väsynyt ettei jaksanut kiinnostua mistään tekemisestä kuin pari kertaa alussa. Niinpä harjoittelu lopetettiin siihen - väsyneen koiran kanssa ei voi eikä kannata treenata.
Heli puolestaan oli erittäin mukava tuttavuus. Pidin kovasti hänen tavastaan kouluttaa operantisti koiria niin pelastustoimintaan kuin muutenkin. Menen varmaankin joskus seuraamaan heidän harjoituksiaan ihan mielenkiinnosta - jos vaikka omaankin harjoitteluun saan sieltä eväitä :)

Leiri oli kyllä kaikin puolin antoisa ja mielenkiintoinen. Ajattelin, jos vaikka ensivuonna osallistuisin itse järjestelyihin enemmän - tänä vuonna pidin pienen treenituokion ohjaajille mekaanisista koulutustaidoista. Tosin onnistuneen leirin toteuttaminen on haaste - niin hyvän toteutuksen tämän vuoden järjestäjät olivat tehneet! Lämmin kiitos kaikille järjestelyihin osallistuneille!!!

Mitä jäin miettimään? Ainakin näitä asioita:
- jaa että kertova koira. Hmmm....
- miksi en opetettaisi koiraa enemmän operantisti?
- miksi en voisi siirtyä itse palkkaamaan koiran löydöstä maalimiehen sijaan, onhan se hyvä että koiralla on motivaatio etsiä maalimies - mutta olenko minä kuitenkin se kenen kanssa koiran pitäisi olla myös motivoitunut tekemään töitä?
- onko jokaisella treenikerralla treenattava juurikin sitä maalimiehen etsimistä?
- Entpäs jos pilkkoisinkin treenti erilaisiin treenikohteisiin.... radalle tulot, maalimiehellä olemiset, muu hallittavuus, tukeutumiset piiloihin jne.
Haasteena tietenkin se, että meillä on ryhmätreenit vai kerran viikossa... Tässäpä mietteitä ensikaudeksi - tämä kausi alkaa olla loppusuoralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti