Kirjotelmia ja ajatuksia harrastuksista, elämästä.

Hyödyllistä vai täyttä puuta heinää - päätä sinä. Minä tyttö vain kirjoittelen!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Minä olen pehmo.

Mitä on olla pehmo koiran omistaja? Olen tässä viime aikoina tullut tulokseen että olen sellainen. Ja isolla P:llä.


Mites sitten tähän tulokseen päädyin?
No kun,
- minusta koira ei opi selättämisestä
- minusta koira ei opi mistään väkivaltaisesta kohtelusta
- minusta väkivalta koiraa kohtaan ei ole reilua

Minä en
- vedä koiraa korvasta
- roikota tai revi koiraa niskasta
- selätä koiraa
- heitä koiraa hihnalla, purkilla, vedellä jne - en millään koiraa päin, jalkoihin enkä muuallekaan kehoon.
- roikota koiraa poskista l. ns puhuttelu
- käytä kuristuspantaa niin, että se ei löysty, tai että koira jopa oksentaa tai kakoo. Ylipäätään en mielelläni käytä kurkkaria. jne.

Olen siis mielelläni pehmo koiran ohjaaja ja omistaja. Koulutan koiraani mieluusti niin että koira joutuu itse miettimään ja keksimään ratkaisuja. Siitä huolimatta vaadin koiralta asioita, toimintaa ja käytöstä. Mutta näiden toteuttamiseen ei minun tarvitse käyttää väkivaltaa; potkia, kuristaa tai muutoin kaltoin kohdella.
Koirani saa oleilla sohvalla vierelläni, se saa tulla syliin, se saa rapsutuksia, hyvää ruokaa, hoitoa ja hoivaa ihan miten se ikinä tarvitseekin. Siitä huolehditaan. Tästäkään huolimatta koirani ei osoita "olevansa meidän lauman johtaja" se ei käyttäydy minua kohtaan väkivaltaisesti (mikä lienee koiran tapauksessa tarkoittaisi sitä, että se purisi, murisisi, tms.) eikä dominoi. Se, että yhteistyö sujuu, ei ole meillä vaatinut väkivaltaa vaan rakkautta ja rajoja, yhdessä tekemistä ja sääntöjen rakentamista. Ihan kuten lapsen kanssa tehdään myös.

Niin kuin kaikessa maailman menossa nähdään, väkivaltaan turvaudutaan kun mitään muuta ei keksitä: ei pystytä keskustelemaan, ei tiedetä miten asian voi ratkaista toisin, tai ei haluta edes miettiä parempia ratkaisutapoja, sillä on helpompaa vaikka vain lyödä... :( Väkivalta ei ole tuonut tähän maailmaan mitään hyvää, se ei auta ihmisiä ymmärtämään toisiaan vaan on saanut aikaan myös ikuista katkeruutta ja vihaa ihmisten välille.

Mitäs jos joskus mietimme, että mitäs se koira siitä meidän väkivaltaisesta käytöksestä oikeasti oppi??? Mitä sinä oppisit, jos joku aina vain antais lintsarin kasvoille?

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Vanha koira ei opi uusia temppuja

Mennyt viikonloppu puhisutti meikäläistä kun taas sain tutaa siitä, mitä koiran koulutus on tänäpäivänä. Ainakin tässä tapauksessa, mitä vkonloppuna koin ja näin. Kuuntelin lauantaina kahden pk-tottelevaisuusvalmentajan oppeja koko päivän verran. Miettikääs kerran muuten minkälainen näky me oltiin siellä dobbereiden, riesenien, belkkareiden. sakujen ja rotkuloiden seassa :) Voin kertoa että taidettiin olla outo ja ihmetystä herättävä näky. No onneksi siellä oli edustettuna myös lappalaisia ja hyvin edustivatkin!

Miten mä aina voinkin yllättyä, vaikka lähtökohtaisesti jo voin arvella miten koulutusta viedään eteenpäin? No näin kävi taas, yllätyin, mutten kovin positiivisesti. Päivän sessio alkoi tunnin teorialla. Teoriasessio alkoi sisällöltään suht mielenkiintoisesti, mutta ei aikaakaan kun esimerkkeihin tuli mukaan pakotteet - tai tällä nimellä niistä ei puhuttu vaan "pieni huomautus, pieni nykäsy koiralle" ja tämän huomautuksen suuruus tulee osata säännöstellä oikean tasoiseksi koiran luoneeseen nähden. Kovaa koiraa joutuu ikävä kyllä kuulemma huomauttamaan ronskimmin kuin pehmeää koiraa.

On näköjään edelleenkin niin, että mikään ei ole muuttunut :( On ne samat tavat kouluttaa pakotteiden avulla koiria kuin on ollut viimeiset... monet kymmenet vuodet. Edelleenkään ei mietitä että mitä ihmettä sillä saavutetaan että koiralle ei kerrota oikeaa, mutta "huomautetaan" väärästä. Tai no kerrotaanhan sille tavallaan se oikea, kun ensin on "huomautettu" ja jos koira sen jälkeen tekee sattumalta oikein se palkitaaan, jos tekee edelleen väärin "huomautetaan". Mitenköhän opettais pakoitteita käyttäen koiran vaikka sammuttamaan valot? Sehän on samanlainen tekninen suoritus kuin esim. seuraaminen tai kontakti.

Hyviä asioita päivän aikana oli mm. palkkion merkityksen esille tuleminen (esim. vrt. ruoka vs. leikki), sekundäärisen (naksutin tai äänisignaali) ja primäärin palkan käyttäminen, senkundäärisen signaalin antaminen ennen kuin eväkään liikahtaa primäärin palkan antamiseksi sekä palkkion suunta koulutuksessa.  Mutta tässäkin tuli hieman hassuja juttuja esim. palkkion suunnassa - jos koira seuraa ns. avoimena eli poikittaa niin ohjeistettiin palkkion suunnalla korjaamaan. Joo juurikin näin, mutta tässä tapauksessa palkkion suunta oli ylhäältä alas eikä vastakkaiseen suuntaan poikittain kulkemiseen nähden. Houkuttelua käytettiin todella paljon, mutta koskaan ei puhuttu siitä, että houkuttelu tulisi poistaa mahdollisimman pian koulutuksesta. Mm. itse sain ohjeita, joita mietin että miten ihmeessä siitä houkuttelusta pääsee annetuilla ohjeilla eroon, kun koira ei käytännössä opi treenin aikana mitään. Ja aina tällaisissa yhtyeksissä sanotaan että "kyllä laumassakin käytetään sitä ja tätä" no käytetäänkö siellä sitten houkuttelua pennuille oppimisen metodina?

Päivän paras anti oli nähdä tuttavia ja vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan. Nauttia ihanasta aurinkoisesta ilmasta. Koulutuksellisesti en saanut mitään sellaista, mihin tarttuisin tai mitä jatkaisin kotona. Jatkan siis edelleen valitsemallani tiellä, jonka koen nopeammaksi ja oikeudenmukaisemmaksi tavaksi opettaa eläimelle haluttuja asioita. Ja kyllä se Sebu on oppinut hyvinkin ne osaamansa asiat ilman pakotteitakin!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Onko luonnetta?

Luonnetesti
Nimensä mukaisesti luonnetesti testaa koiran luonnetta; sitä mitä koirassa on synnynnäisesti tullut ns. pakettiin. Kävin koirani kanssa luonnetestissä juurikin viime torstaina. Testi pidettiin Tuusulassa ja etusijalla oli dogit, muuten ei varmaan olis edes päästy testiin :) Testaajina toimivat kokeneet ja mukavat Bengt Söderholm ja Lea Haanpää. Testaajat tiesivät kyllä todellakin asiansa ja osasivat hommansa. Ihanasti ottivat vastaan asiakkaansa eli meidät koirien omistajat. Mieltä lämmitti se, että huomioivat myös ohjaajan tekemiset, sillä sain heiltä kiitosta siitä, että annoin koiralle tilaa näyttää reaktionsa testissä ja toimin erittäin hyvin ohjaajana.

Mutta sitten itse testiin. Sebu läpäisi testin tuloksella 205 laukausvarma. Ilman miinuspisteitä. Pistemäärä on dogille aika hurja ja kun vertailin sitä muihin ko päivän suorituksiin niiltä osin mitä kuulin niin muut pisteet oli 80-130 välissä. Nämä pistemäärät ilmeisesti on dogeille tyypillisempiä ja ovat toivotumpiakin. Käsitykseni mukaan myös doggien kohdalla usein testi joudutaan keskeyttämään, esim. mikäli koira ei palaudu osasuoritusten välissä lainkaan. Keskusteltuani asiasta muutamien tuttujen kanssa, ovat useat sitä mieltä, että dogille moiset pisteet ovat aivan liian korkeat. Ison koiran kanssa ei pärjää jos on tuollaiset pistemäärät, he sanoivat. Totta varmasti toinen puoli, sillä doggejahan jalostetaan nykyään puhtaasti seurakoiriksi ja kuulemani mukaan menevät "kokemattomille koiranomistajille, jotka eivät sitten pärjää koirien kanssa jos on tuollaisia pistemääriä. Kun ei ne oikein pärjää helpompienkaan koirien kanssa." Mielenkiintoista sinänsä, kun miettii mikä tanskandogin alkuperäinen tarkoitus on ollut - miksi se on jalostettu. Tässä katkelmia jotka on otettu STD ry:n sivuilta historia osuudesta, joka ikäväkseni muuttuu kasvattajalistaksi kun tullaan siihen osaan miten rotu tuli Suomeen:
"Tanskandogin esi-isiä voidaan jäljittää todella pitkälle....koirat tunnettiin erityisesti siitä, että ne kävivät rohkeasti ja raivokkaasti villisikojen sekä muun suurriistan kimppuun... 1400-luvulla alettiin tuoda Englannista mantereelle metsästyskoiria; raskaita doggeja sekä suuria vinttikoiria. Näitä risteytettiin raskaisiin mannermaisiin mastiffeihin, jotta saataisiin enemmän nopeutta ja ketteryyttä villisian ja karhun jahtiin."
"...varsinkin nykyisen Saksan alueen ruhtinaskunnat alkoivat jokainen kehittää "omaa" rotutyyppiään päämääränä suuri, voimakas, peloton ja kesyttämätön metsästyskoira..."
"...Suurimmat ja parhaimmat näistä ruhtinaskuntien koirista tunnettiin "kamarikoirina" eli eräänlaisina seurakoirina...Nämä koirat elivät palatsien asuinhuoneissa ja samalla suojelivat isäntiään..."
"...Toiseksi parhaimpaan koirakastiin kuuluivat hopeapantaiset linnaa ja omaisuutta vartioivat typistettykorvaiset koirat. Kolmas koirakasti oli varsinaiset typistettykorvaiset metsästyskoirat, jotka asuivat omissa kenneleissään oman henkilökunnan huolehtiessa niistä. Näillä koirilla ei tietenkään ollut minkäänlaista pantaa, mutta sen sijaan niillä oli jokaisella oma nahkainen suojapanssarinsa villisian torahampaita vastaan..." 
Nopeasti luettuna voisi kuvitella, että tällaisen koiran ominaisuudet tulee olla nykyisen mittapuun mukaan jotain ihan muuta kuin siinä 100 pisteen luokkaa, eikö?
Äkkiseltään arvoisin, että koiralla pitää olla: pelottomuutta, terävyyttä, hyvä toimintakyky, puolustushalua... Ja minne unohtuu se seikka, että koirassa on ne ominaisuudet jotka siihen on jalostuksessa tullut, tahallisesti tai tahattomasti - niitä ei saa pois, mutta ne voidaan ehkä väliaikaisesti saada jotenkin piiloon tai esiintymään vain harvoin. Mun mielestä siis Sebulle kertynyt pistemäärä on lähempänä sitä koiraa mikä alunperin tanskandogin oli tarkoitus olla - mutta painotus sanoilla mun mielestä.

Joka tapauksessa mulle puolestaan toisaalta kävi aika hyvin, että Sebu sai tuon pistemäärän. Tämä siitä syystä, että harrastuksissa koiralta vaaditaan eväitä tehtävien suorittamiseen: pitää olla kestävyyttä, pitkäjänteisyyttä, yhteistyökykyä, kykyä toimia itsenäisesti, hallita hermonsa, jne. Niinpä harrastekoiralle tuo pistemäärä on oiva. Lähtökohta oli, että en edes odottanut moisia pisteitä vaan jotain ihan muuta.

Jäin jälkeenpäin miettimään, että mitä luonnetesti oikeasti kertoo siitä millainen koira on arjessa. Tai mitä se luonnetesti kertoo oikeasti koiran luonteesta vai onko se kuvaus siitä mitä asioita koira on elämänsä aikana jo oppinut?
On monia asioita, joita koiralle voidaan opettaa. Sille voidaan kertoa tapoja toimia erilaisissa tilanteissa, opettaa erilaisia ympäristöjä, sietämään erilaisia ääniä lähellä ja kaukana, opettaa hyökkäämään tai olemaan hyökkäämättä jne. Koiralle alkaa kehittyä oppmisihistoriaa heti sen syntymän jälkeen. Kuten pienillä vauvoilla on ensimmäiset 2 vuotta erittäin tärkeitä vaiheita kehittymisen kannalta, on koirillakin ensimmäiset kuukaudet syntymästä hyvin tärkeitä eikä tärkeä aika loppu siihen vaan jatkuu ja jatkuu. Tämä aika luo pohjan sille, miten koira ehkä vanhempana kokee asioita. Samoin koiran koko ikä on yhtä oppimista. Sebu on uskoakseni oppinut tähän ikään mennessä (3v) miten voittaa oman pelkonsa (ainakin tietyissä tilanteissa), se on oppinut sietämään erilaisia ääniä ja asioita, se on oppinut miten reagoida outoihin tai yllättäviin asioihin/tilanteisiin, se on oppinut selviämään ja ratkomaan pähkinöitä jne. Uskon, että koirani ei olis saanut moisia pisteitä, jos sillä taustalla ei olisi niin vahvaa oppimishistoriaa tai jos se ei olis ollut monessa mukana ja joutunut erilaisiin tilanteisiin yksin ja yhdessä mun kanssa.

Valitettavan usein kyse on juurikin siitä, että koiraa ei "valmenneta tulevaisuuteen". Tällä tarkoitan sitä, että sitä ei kouluteta. Koiralle ei näytetä maailmaa eri näkövinkkeleistä, ei viedä erilaisiin tilanteisiin perus arjen ulkopuolella - nyt siis en tarkoita perus tottelevaisuuskoulutusta vaan ympäristökoulutusta. Koiria pidetään usein yllättävän virikkeettömässä ja monotonisessa ympäristössä, jossa se ei kehity niin kuin se voisi kehittyä. Toki koirien roduissa ja luonteissa niin rodutujen kuin yksilöidenkin välillä on eroja ja pitää ollakin, mutta mielestäni ei sovi unohtaa miten ympäristö muokkaa yksilöä - myös meitä ihmisiä.

Miten testitulos näkyy sitten arjessa?
Uskon, että testissä on jotain perää ja kyllä siitä jotain juttuja saadaan esille koirasta. Mutta olen myös sitä mieltä, että se ei todellakaan ole 'absoluuttinen' käsitys siitä millainen ko testattu koira on. Itse keksin aika monta asiaa, jotka mun mielestä meidän arjessa ovat erilailla tai täysin poikkeavia testitulokseen nähden. Samoin löydän paljon asioita, jotka saivat ns. vahvistusta testituloksen kuultuani. Esim. eilen treeneissä huomasin yhden asian, jota pystyin peilaamaan saatuun testitulokseen.  Kyllä se, että mulla on kohtalaisen kova koira näkyy siinä miten sen kanssa tulee arjessa toimia, miten treenataan, miten koira sisäistää asioita ja miten se on käsiteltävissä erilaisissa tilanteissa. Itse tahdon kuitenkin uskoa, että testitulos on siinä oikeassa, että koiralla on eväät pelastuskoiratoimintaan, kuten B. Söderholm kokeneena tuomarina sanoi. Noudatan myös annettua neuvoa "Jatka sitä mitä olet tekemässä" :)

Time will tell.

p.s. sori kuvien laatu. Videot on vieläkin kamerassa kun en saanut niitä jostain kumman syystä siirrettyä...

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kuuluuko mitään :)

No kuuluuhan sitä, nimittäin on tässä ehtinyt tapahtua yhtä ja toista sitten viime kirjoittelun.

Ainakin sen verran, että olen löytänyt auton, koiralle siis. :) Pienenä muistutuksena mainittakoon että kriteerithän olivat mm seuraavanlaisia:
  • Metsätiekelpoinen
  • Tulee pystyä kulkemaan metsätietä myös talvella (eli mielellään neliveto)
  • Suht korkea maavara
  • Hyvä tila koiralle takaboxissa (vaikkakin makoilee, pitää voida istua ja vaihtaa sujuvasti asentoa).
  • Koiran helppo hypätä kyytiin (ei siis korokkeita tai älyttömän korkeaa hyppytarvetta)
  • Ilmastoitu (no kaikki uudemmat taitaa kyllä ollakin) ja perus mukavuudet omaava
  • Takaboxissa mielellään tummennukset
  • Automaatti olis kiva, muttei välttämätön
  • Kätevä myös kaupunkiajossa
  • Hiljainen sisämeteli
  • Pieniruokainen - niin pieni kuin mahdollista
  • Vähän ajettu ja uudempi kuin mun tämän hetkinen kärry
Näistä toteutui nuo, mitkä on boldilla merkittyjä. Eli aika hyvin sain katettua nuo omat tarpeet. Takaboxi vois tietenkin olla suurempikin, muttei nyt sitten vaan ole moisia ellei sitten ihan pakettiautoa halua ja mä en halunnut. Tummennukset saa jälkiasenteisenakin jos niille tarvetta ilmenee ja automaatti olis ollu kiva, muttei kuulunu tähän malliin ;)

Pysyin samassa merkissä kuin ennenkin, auton kokoluokka vaan muuttui city maasturiksi. Nyt pitäisi olla autoa sitten pitkän matkaa kun on tosiaan suht nuori yksilökin kyseessä. Mikä parasta, se ei ollut ajettu paljon mitään!!! Niinpä on paaaaljon kilometrejä tiedossa meikäläiselle.

Haaste on nyt sitten se, että Sebu pelkää takaluukkua. Se ei mielellään hyppää auton kyytiin kun ilmeisesti koko takatila ahdistaa ja vielä kun se luukkukin on siinä päänpäällä sisään mennessä. Yllättävää että koira voi reagoida moisiin asioihin, mutta näin vaan on. Aluksi luulin, että se on vaan tottumiskysymys, mutta kun seurasin että mitä se koira katselee ja mikä sitä arvelluttaa niin huomasin tuon luukkuasian. Nyt sitten on kova harjoittelu takaboksiin menemiselle.
Sen verran on tässäkin asiassa edetty, että Sebu suostuu jo syömään takaboxissa - ei nimittäin edes syöny mitään herkkuja aluksi! Nyt sitten vaan sisään boxiin ja ulos boxista harjoittelua ilman luukun sulkemisia. Naapureilla on siinä ihmettelemistä kerrakseen - taas :D