Kirjotelmia ja ajatuksia harrastuksista, elämästä.

Hyödyllistä vai täyttä puuta heinää - päätä sinä. Minä tyttö vain kirjoittelen!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Minä olen pehmo.

Mitä on olla pehmo koiran omistaja? Olen tässä viime aikoina tullut tulokseen että olen sellainen. Ja isolla P:llä.


Mites sitten tähän tulokseen päädyin?
No kun,
- minusta koira ei opi selättämisestä
- minusta koira ei opi mistään väkivaltaisesta kohtelusta
- minusta väkivalta koiraa kohtaan ei ole reilua

Minä en
- vedä koiraa korvasta
- roikota tai revi koiraa niskasta
- selätä koiraa
- heitä koiraa hihnalla, purkilla, vedellä jne - en millään koiraa päin, jalkoihin enkä muuallekaan kehoon.
- roikota koiraa poskista l. ns puhuttelu
- käytä kuristuspantaa niin, että se ei löysty, tai että koira jopa oksentaa tai kakoo. Ylipäätään en mielelläni käytä kurkkaria. jne.

Olen siis mielelläni pehmo koiran ohjaaja ja omistaja. Koulutan koiraani mieluusti niin että koira joutuu itse miettimään ja keksimään ratkaisuja. Siitä huolimatta vaadin koiralta asioita, toimintaa ja käytöstä. Mutta näiden toteuttamiseen ei minun tarvitse käyttää väkivaltaa; potkia, kuristaa tai muutoin kaltoin kohdella.
Koirani saa oleilla sohvalla vierelläni, se saa tulla syliin, se saa rapsutuksia, hyvää ruokaa, hoitoa ja hoivaa ihan miten se ikinä tarvitseekin. Siitä huolehditaan. Tästäkään huolimatta koirani ei osoita "olevansa meidän lauman johtaja" se ei käyttäydy minua kohtaan väkivaltaisesti (mikä lienee koiran tapauksessa tarkoittaisi sitä, että se purisi, murisisi, tms.) eikä dominoi. Se, että yhteistyö sujuu, ei ole meillä vaatinut väkivaltaa vaan rakkautta ja rajoja, yhdessä tekemistä ja sääntöjen rakentamista. Ihan kuten lapsen kanssa tehdään myös.

Niin kuin kaikessa maailman menossa nähdään, väkivaltaan turvaudutaan kun mitään muuta ei keksitä: ei pystytä keskustelemaan, ei tiedetä miten asian voi ratkaista toisin, tai ei haluta edes miettiä parempia ratkaisutapoja, sillä on helpompaa vaikka vain lyödä... :( Väkivalta ei ole tuonut tähän maailmaan mitään hyvää, se ei auta ihmisiä ymmärtämään toisiaan vaan on saanut aikaan myös ikuista katkeruutta ja vihaa ihmisten välille.

Mitäs jos joskus mietimme, että mitäs se koira siitä meidän väkivaltaisesta käytöksestä oikeasti oppi??? Mitä sinä oppisit, jos joku aina vain antais lintsarin kasvoille?

1 kommentti:

  1. Olipa todella hyvin kirjoitettu. Näitä lukee mielellään ja tämä kirjoitus on ihan helmi. t. kaima ja nakki

    VastaaPoista