On jo neljättä päivää menty ensimmäistä ns. kesäkuukautta. Nythän on ensimmäinen kuukausi, joka lasketaan ns. kesälomakuukausiksi. Eipä ole ilmoilla kehumista niiden osalta, jotka nyt ovat jo kesälomansa aloittaneet. Takatalven oloista keliä pukkaa ja räntääkin on sadellut - etten sanoisi että oikein isoja lumirättejäkin tuli päivällä.
Meillä treenit jatkuvat, niin jälki kuin rauniotkin. Siinä kaiken kukkuraksi hallintreenit ja ohitusharjoittelut. Joten ohjelmaa tuntuu riittävän myös täksi kuukaudeksi.
Ryhdistäydyn myös hieman kirjoittelemiseen, koska nyt oli mennyt jo monta päivää etten ole ehtinyt ajatuksia tai kuulumisia kirjoittelemaan.
Hyvää kesäkuukautta ja kesän odotusta!
tiistai 4. toukokuuta 2010
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Rauniot 2 treenikerta
Tänään on meidän kolmas treenikerta tälle vuodelle ja jäin miettimään, että mitäs viime kerralla oikein tehtiinkään. Onneksi on treenipäiväkirja :)
Mutta viimeksi tosiaan ensin katselin että miten Sebu reagoi paukkuihin. Menimme läheiseen metsään nuuskuttelemaan kun radalla ammuttiin. Ensimmäisen laukauksen kohdalla Sebu nosti päätään kuunteli ja jaktoi nuuskimista, toisella kerralla ei enää reagoinut mitenkään - eli hyvin meni ainakin tällä etäisyydellä! Radalla meillä oli kolme maalimiestä - yksi yläkasalla avopiilossa toinen alkasalla reunassa pressun takana, hieman haasteellisesti mentävässä paikassa ja kolmas sitten kasan keskiosassa avopiilossa. Menimme radalle aikaan, jolloin oli vielä hyvin valosaa. Palkkiot olivat patukka - ruoka - patukka. Tämä asetelma toimi tosi hyvin tällä kertaa ja meillä oli hieman tuuriakin matkassa.
Ensimmäinen maalimies löytyi aika pian koiran lähtyksen jälkeen. Lähetin koiran yläkasan aivan kopin vierestä ja siitä se lähtikin hyvin omatoimisesti etsimään. Ensimmäinen maalimies leikki oikein mainiosti Sebun kanssa ja Sebu näytti olevan enemmän kuin innoissaan - hyvä Mia :) Tästä jatkoin kävelyä yläkassalla ja koira mennä viipotti jo omia menojaan. Hieman se välillä kyseli tai katseli, että onko keskikasalle meno ok, kun se olikin jo menossa alakasalle. Tässä vaiheessa huomasin, että mähän olen ihan pihalla kuin lintulauta. Olin muka miettinyt että miten aluetta lähden tutkimaan ja liikkumaan mutta koko "suunnittelu" meni ihan pipariksi kun toteutuksen aika oli. Mun koira menee niin lujaa etten ehdi kissaa sanoa kun se on vaihtanu jo suuntaa ja paikkaa. No lähdin alueen reunaa etenemään ja Sebu ehtikin jo alakasan reunan haistella ennenkuin itse olin siellä - siitä huolimatta lähdin vielä kiertämään samaa aluetta - ihan turhaan siis. Toinen maalimies löytyi hetken päästä kun jäin hieman pörräämään avustuksen saatuani alakasan tuntumaan. Sebu havaitsi maalimiehen ja siinä vaiheessa katsoi meikäläistä - mitäs minä tein - seistä toljotin jatsoin koiraa tekemättä mitään - en rohkaissut sitä menemään sinne maalimiehen luokse tai tarkistamaan piiloa vaikka koira selvästi haki apua. No sitten yritin myöhässä korjata tilanteen ja sain Sebun menemään hankalaan paikkaan - onneksi maalimiehellä on ruokapalkkana, joka rauhoittaa kun Sebu hieman varmasti jännitti mennä siihen hieman haasteelliseen paikkaan. Tästä lähdin liikkumaan kasan päälle, ja pian kasan päältä löytyikin kolmas maalimies, joka jälleen palkkasi Sebun patukalla leikkien.
Jatkossa on itsellä muistettava liikkua liikkua liikkua ja liikkua + liikkua nopeasti kun on niin nopee koira! Toinen mitä jäin miettimään tuolla patukaalla palkkaamisessa, että mitäpä jos Sebu oppii siitä että on ok hypätä maalimiestä vasten... tämä ajatus pitääkin muistaa tänään ottaa esille.
Summa summarum, koira toimii, on motivoitunut ja haluaa käyttää nenäänsä, vauhtiaan ja innostuneisuutta löytääkseen maalimiehet. Emäntä on jälkijunassa kaikessa ja hänen tulee kyllä kehittää nyt omia taitojaan että tajuaa lukea koiraa, tietää missä se menee ja pysyy perässä! Huoh :D
Mutta viimeksi tosiaan ensin katselin että miten Sebu reagoi paukkuihin. Menimme läheiseen metsään nuuskuttelemaan kun radalla ammuttiin. Ensimmäisen laukauksen kohdalla Sebu nosti päätään kuunteli ja jaktoi nuuskimista, toisella kerralla ei enää reagoinut mitenkään - eli hyvin meni ainakin tällä etäisyydellä! Radalla meillä oli kolme maalimiestä - yksi yläkasalla avopiilossa toinen alkasalla reunassa pressun takana, hieman haasteellisesti mentävässä paikassa ja kolmas sitten kasan keskiosassa avopiilossa. Menimme radalle aikaan, jolloin oli vielä hyvin valosaa. Palkkiot olivat patukka - ruoka - patukka. Tämä asetelma toimi tosi hyvin tällä kertaa ja meillä oli hieman tuuriakin matkassa.
Ensimmäinen maalimies löytyi aika pian koiran lähtyksen jälkeen. Lähetin koiran yläkasan aivan kopin vierestä ja siitä se lähtikin hyvin omatoimisesti etsimään. Ensimmäinen maalimies leikki oikein mainiosti Sebun kanssa ja Sebu näytti olevan enemmän kuin innoissaan - hyvä Mia :) Tästä jatkoin kävelyä yläkassalla ja koira mennä viipotti jo omia menojaan. Hieman se välillä kyseli tai katseli, että onko keskikasalle meno ok, kun se olikin jo menossa alakasalle. Tässä vaiheessa huomasin, että mähän olen ihan pihalla kuin lintulauta. Olin muka miettinyt että miten aluetta lähden tutkimaan ja liikkumaan mutta koko "suunnittelu" meni ihan pipariksi kun toteutuksen aika oli. Mun koira menee niin lujaa etten ehdi kissaa sanoa kun se on vaihtanu jo suuntaa ja paikkaa. No lähdin alueen reunaa etenemään ja Sebu ehtikin jo alakasan reunan haistella ennenkuin itse olin siellä - siitä huolimatta lähdin vielä kiertämään samaa aluetta - ihan turhaan siis. Toinen maalimies löytyi hetken päästä kun jäin hieman pörräämään avustuksen saatuani alakasan tuntumaan. Sebu havaitsi maalimiehen ja siinä vaiheessa katsoi meikäläistä - mitäs minä tein - seistä toljotin jatsoin koiraa tekemättä mitään - en rohkaissut sitä menemään sinne maalimiehen luokse tai tarkistamaan piiloa vaikka koira selvästi haki apua. No sitten yritin myöhässä korjata tilanteen ja sain Sebun menemään hankalaan paikkaan - onneksi maalimiehellä on ruokapalkkana, joka rauhoittaa kun Sebu hieman varmasti jännitti mennä siihen hieman haasteelliseen paikkaan. Tästä lähdin liikkumaan kasan päälle, ja pian kasan päältä löytyikin kolmas maalimies, joka jälleen palkkasi Sebun patukalla leikkien.
Jatkossa on itsellä muistettava liikkua liikkua liikkua ja liikkua + liikkua nopeasti kun on niin nopee koira! Toinen mitä jäin miettimään tuolla patukaalla palkkaamisessa, että mitäpä jos Sebu oppii siitä että on ok hypätä maalimiestä vasten... tämä ajatus pitääkin muistaa tänään ottaa esille.
Summa summarum, koira toimii, on motivoitunut ja haluaa käyttää nenäänsä, vauhtiaan ja innostuneisuutta löytääkseen maalimiehet. Emäntä on jälkijunassa kaikessa ja hänen tulee kyllä kehittää nyt omia taitojaan että tajuaa lukea koiraa, tietää missä se menee ja pysyy perässä! Huoh :D
Jäljelle makkaraa vai ei?
Olipa kerrassaan mukava treeni-ilta tänään! Jälkitreenikausi alkoi ja meillä on nyt edessä pieni kurssimuotoinen tai tyyppinen koulutusjakso. Ohjaaja tai kouluttaja oli erittäin mukava ja hyvin ymmärtäväinen myös tällaista meikäläisen kaltaista vastarannankiiskeä kohtaan :)
Hieman meillä on Sebulla jo historiaa jäljessä, on tehty niin verellä kuin ihmisjälkeäkin viimevuonna. Nythän tällä pelastusjäljellä luonnollisesti keskitytään ihmisen jäljen jäljestämiseen. Mulla on ollut hyvin pitkään jo näkemys siitä mitä tai miten koiran tulisi mun mielestä jäljestää ja miten opettaminen aloitetaan. Mun ajatuksen mukaan koiran pitää jäljestää siinä missä haju on - ei siinä missä jälki on joskus tallattu. Eihän koira etsi ilmavainullakaan sitä kulkusuuntaa mistä ihminen on mennyt vaan löytää hakeansa virtauksia hyväksikäyttäen. Ja toisena, mä en ole innokas käyttämään jäljellä makkaraa/herkkua jäljen päällä, joten katson sen ns. makkarajäljen opettamisen turhaksi. Tänään sitte käsittelimme asiaa siltä laidalta joka ei ihan mene siihen mun ajatusmaaliman kärkilokeroon :)
Teimme siis ns. makkarajälkeä. Aloitimme ensin tekemällä normaalin makkararuudun. Tämän jälkeen teimme suoran jäljen koirille jotka olivat siihen pystyväisiä - Sebu siis oli yksi näistä :) Koira toimi muutenkin hienosti. Makkararuudussa se etsi nameja tallotulta alueelta hienosti ja rauhallisesti. Itse janalla - jäljellä se etsi myös tosi hienosti ja rauhallisesti nameja. Mutta mutta...
Aikaisemmin koskaan en ole Sebun kanssa harjoitellut jälkeä nameilla - vaan olemme tehneet jäljen ja matkalle laittanut välipalkkoja. Tämä on toiminut vallan mainiosti ja koira on tiiviisti seurannut jälkeä mielestäni hyvin tuloksin: reippaasti, tarkasti ja innostuneesti kuonon ollessa alhaalla.
Mä en tiedä miten paljon ja herkästi koira assosisoi asioita - miten pian se yhdistää makkarat ja ihmisen tekemän jäljen hajun? Onko tässä jäljen harjoittelussa järkevää käyttää vahvaa houkuttelua kun kyseessä on kuitenkin koiralle luontainen toimintatapa? Onko makkarajälki hyvä tapa opettaa aktiiviselle ja 'yli-innokkaalle' koiralle rauhalllinen työskentelytapa - ehkäpä?
Toinen asia mitä jäin miettimään on se, että missä koiran tulee jäljestää? Onko tarkoitus, että koira kulkee jälkeä just siinä kohdassa, jossa ihminen on kävellyt, vaikka oikeasti haju onkin kulkenut virtausten mukana hieman sivummalle? Tiedän että PK kokeissa mm. koiran tulee jäljestää siinä kohdassa missä se on tallattu eikä yhtään vieressä. Olen myös kuullut että askel askeleelta tarkistava ja jäljestävä koira on sellainen paras mahdollinen jälkikoira. Haittaako koiran sivummalla jäljestäminen jäljellä olevien esineiden löytynmistä - eikös näidenkin hajut vastaavasti liiku virtausten mukana? Esineethän eivät ole näkyvissä - ainakaan välttämättä, joten esineiden löytö ei voi olla näköhavainnon varassa, eikö? Ja jos koira jäljestää hieman jäljen vieressä - vaikuttaako se päämäärän tavoittamiseen - ihmisen löytöön?
Siinäpä pohdittavaa ja suurella mielenkiinnolla nyt jälkikurssia käyn oppiakseni uusia asioita ja uusia puolia asioista joita olen kyseenalaistanut :D Ihanaa tämä harrastaminen!
Hieman meillä on Sebulla jo historiaa jäljessä, on tehty niin verellä kuin ihmisjälkeäkin viimevuonna. Nythän tällä pelastusjäljellä luonnollisesti keskitytään ihmisen jäljen jäljestämiseen. Mulla on ollut hyvin pitkään jo näkemys siitä mitä tai miten koiran tulisi mun mielestä jäljestää ja miten opettaminen aloitetaan. Mun ajatuksen mukaan koiran pitää jäljestää siinä missä haju on - ei siinä missä jälki on joskus tallattu. Eihän koira etsi ilmavainullakaan sitä kulkusuuntaa mistä ihminen on mennyt vaan löytää hakeansa virtauksia hyväksikäyttäen. Ja toisena, mä en ole innokas käyttämään jäljellä makkaraa/herkkua jäljen päällä, joten katson sen ns. makkarajäljen opettamisen turhaksi. Tänään sitte käsittelimme asiaa siltä laidalta joka ei ihan mene siihen mun ajatusmaaliman kärkilokeroon :)
Teimme siis ns. makkarajälkeä. Aloitimme ensin tekemällä normaalin makkararuudun. Tämän jälkeen teimme suoran jäljen koirille jotka olivat siihen pystyväisiä - Sebu siis oli yksi näistä :) Koira toimi muutenkin hienosti. Makkararuudussa se etsi nameja tallotulta alueelta hienosti ja rauhallisesti. Itse janalla - jäljellä se etsi myös tosi hienosti ja rauhallisesti nameja. Mutta mutta...
Aikaisemmin koskaan en ole Sebun kanssa harjoitellut jälkeä nameilla - vaan olemme tehneet jäljen ja matkalle laittanut välipalkkoja. Tämä on toiminut vallan mainiosti ja koira on tiiviisti seurannut jälkeä mielestäni hyvin tuloksin: reippaasti, tarkasti ja innostuneesti kuonon ollessa alhaalla.
Mä en tiedä miten paljon ja herkästi koira assosisoi asioita - miten pian se yhdistää makkarat ja ihmisen tekemän jäljen hajun? Onko tässä jäljen harjoittelussa järkevää käyttää vahvaa houkuttelua kun kyseessä on kuitenkin koiralle luontainen toimintatapa? Onko makkarajälki hyvä tapa opettaa aktiiviselle ja 'yli-innokkaalle' koiralle rauhalllinen työskentelytapa - ehkäpä?
Toinen asia mitä jäin miettimään on se, että missä koiran tulee jäljestää? Onko tarkoitus, että koira kulkee jälkeä just siinä kohdassa, jossa ihminen on kävellyt, vaikka oikeasti haju onkin kulkenut virtausten mukana hieman sivummalle? Tiedän että PK kokeissa mm. koiran tulee jäljestää siinä kohdassa missä se on tallattu eikä yhtään vieressä. Olen myös kuullut että askel askeleelta tarkistava ja jäljestävä koira on sellainen paras mahdollinen jälkikoira. Haittaako koiran sivummalla jäljestäminen jäljellä olevien esineiden löytynmistä - eikös näidenkin hajut vastaavasti liiku virtausten mukana? Esineethän eivät ole näkyvissä - ainakaan välttämättä, joten esineiden löytö ei voi olla näköhavainnon varassa, eikö? Ja jos koira jäljestää hieman jäljen vieressä - vaikuttaako se päämäärän tavoittamiseen - ihmisen löytöön?
Siinäpä pohdittavaa ja suurella mielenkiinnolla nyt jälkikurssia käyn oppiakseni uusia asioita ja uusia puolia asioista joita olen kyseenalaistanut :D Ihanaa tämä harrastaminen!
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Kaivamisen ihana fiilis
Tänään istuttelin pihamaalleni muutaman uuden taimen, angervon tuohon terassin reunaan, jotta saisin pihasta kivan näköisen. Samaan menoon siistin vanhat karahkat ja juuret pois penkeistä, koska talvi oli ne pannut - eli ne eivät olisi enää kasvaneet tänä vuonna. Jep jep - en jaksanu siirrellä niitä talvehtimaan, siksipä nyt on tulossa ainoastaan talvehtivia ja pakkasen kestäviä kasveja.
No ei siinä mitään, sain uudet angervon taimet laitettua, vanhat pois ja multa oli tämän jälkeen ihanan kuohkeaa. Mullan kuohkeutta en huomannut pelkästään minä, vaan myös rakas koirani. Vähän väliä se oli milloin missäkin multakasassa kaivamassa, jemmaamassa ihanaa aarrettaan - multaista pehmennyttä nahkaluun palasta. Nahkaluun palasen lopulta löysin ja pistin roskiin, mutta silti tuo koiruus löytyi vähintään seisomasta multakasassa.
Nyt kovasti mietintään että miten pidetään koira jatkossa pois multakasoista ja kasvini saisivat kasvaa rauhassa? Siinäpä on ratkottavaa :)
Ai niin, nyt sitten kasvatan itselleni oikein kunnon ja kivan pensasaidan. Aidasta tulee tiheä ja korkeutta 2-5 metriä - no meillä pitää pitää se tuollaisena pari metrisenä, mutta hei sehän riittää :D Pensas aita tulee olemaan isotuomipihlaja. Nämä isotuomipihlajan taimet odottavat istuttamista, jonka vuoro on sitten ensi viikonloppuna. Vapusta viis kun nurkat saa kuntoon :D ja tielle käsin näköestettä!
No ei siinä mitään, sain uudet angervon taimet laitettua, vanhat pois ja multa oli tämän jälkeen ihanan kuohkeaa. Mullan kuohkeutta en huomannut pelkästään minä, vaan myös rakas koirani. Vähän väliä se oli milloin missäkin multakasassa kaivamassa, jemmaamassa ihanaa aarrettaan - multaista pehmennyttä nahkaluun palasta. Nahkaluun palasen lopulta löysin ja pistin roskiin, mutta silti tuo koiruus löytyi vähintään seisomasta multakasassa.
Nyt kovasti mietintään että miten pidetään koira jatkossa pois multakasoista ja kasvini saisivat kasvaa rauhassa? Siinäpä on ratkottavaa :)
Ai niin, nyt sitten kasvatan itselleni oikein kunnon ja kivan pensasaidan. Aidasta tulee tiheä ja korkeutta 2-5 metriä - no meillä pitää pitää se tuollaisena pari metrisenä, mutta hei sehän riittää :D Pensas aita tulee olemaan isotuomipihlaja. Nämä isotuomipihlajan taimet odottavat istuttamista, jonka vuoro on sitten ensi viikonloppuna. Vapusta viis kun nurkat saa kuntoon :D ja tielle käsin näköestettä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)